Työskentelystä

Alussa on väri. Ajattelen aiheitani värillisesti ja värit antavat muodon ja tunnelman teoksilleni. Tarkemmat yksityiskohdat hahmottuvat värillisten päätösten jälkeen. Puulle, eli käytännössa vanerilevylle kaivertaminen on työlästä ja hidasta, mutta juuri hitaus on yksi tämän tekniikan viehättävistä puolista. Työn parissa on aikaa ajatella ja tekeminen on parhaimmillaan meditatiivista. Arvostan puupiirrokseen liittyvää pitkää perinnettä ja sitä monimuotoisuutta, miten puupiirrosta on tehty jo kahden tuhannen vuoden ajan ja tehdään edelleen.

Tekniikasta
 

Teen monivärisiä, usein suurikokoisia puupiirroksia öljypohjaisilla kohopainoväreillä. Työskentelen usealla puupiirrosmenetelmällä, mutta useimmin yhden laatan tekniikalla (tuhoutuvan laatan tekniikka) tai käytän usean laatan osia ikään kuin rakentaisin palapeliä. Menetelmän valitsen teoskohtaisesti parhaan lopputuloksen saamiseksi. Vaneri, jolle kaiverran, on tavallisesti koivuvaneria ja paperina käytän sekä käsintehtyä Kozo-paperia että koneella valmistettua japaninpaperia. Vedostuksessa lihasvoiman apuna ovat baren ja lusikka.


Sari Vuorenpää